maanantai 17. joulukuuta 2012

Into palautui




Olipa hyvä, kun eilen kirjoitin tuntemuksistani, koska luulen sen auttaneen korttien teon aloittamisessa uudelleen. Tein oikein innoissani, olihan moni idea jo valmiina ja
materiaalikin talteenotettuna.
Aloitin suositusta kihla- ja avioliiton solmimispäivästä. Onnea tutulle parille :)









Sitten tein kolmannen adventtisunnnuntain kynttiläkortin, kynttilät löysin äidin luota lehden välistä lauantaina. Ikkunaruudun keksin vuodelta 2009 joulupostimerkkien kehyksistä vai mitä ne nyt ovatkaan.






Adventin akkuna







Perjantaina olin ostoksilla, paketteja kuusen alle.


"Luo uutta vanhasta" myös lahjoiksi on kuitenkin viestini.






Lucia-neito on piirtämäni korttikuva muutaman vuoden takaa. Reunat ja pvm on postin punaisesta kuoresta, olihan viimeinen päivä postittaa kortit edullisesti, ylimääräinen kuori päätyi askartelumateriaaliksi.





l




Tämä kiiltokuva vaan löytyi  yhden pussin päältä ja päätyi korttiin. Pohjalla omia "postikorttijämiä".
Se osoittakoon kiitollisuutta, niin voin olla kiitollinen monesta asiasta. Etenkin tuona päivänä.
















Tämä korttipiirrokseni, joka muuten näyttää tosi söpöltä
ATC-kortin kokoisena.
Tonttu on kerännyt puolukan varpuja  ja tehnyt kranssin oveen.


Jipiaijuu, olen ajan tasalla, ainakin hetken:)

3 kommenttia:

  1. Hienoja kortteja! Lucia on suosikkini!

    VastaaPoista
  2. Joo edellinen kommenttini koski siis tuota alinta korttia en huomannu että tässä postauksessa oli muitakin kauniita kortteja ja kuten siskokin minäkin pidän tuosta lucia- kortista eniten mutta minä olenkin oikea Lucia friikki

    VastaaPoista